Kainuun kauniissa järvimaisemissa sijaitseva kristillinen koulutus- ja kurssikeskus.

Matkalla uuteen -Sielunhoitoterapeutin koulutusohjelma 2024-2025

Matka uuteen tietää monien aiemmin tärkeiden asioiden siirtymistä taka-alalle ja monien uusien kirkastumista - eikä mikään uusi synny kivutta! Matkalla uuteen -Sielunhoitoterapeutin koulutusohjelma on tarkoitettu niille henkilöille, jotka hakevat välineitä, joilla vastata sielunhoitotyön tarpeisiin. Koulutuksessamme painotamme Raamatun ilmoituksen pohjalta sielunhoidollisia lainalaisuuksia ja armolahjojen käyttöä sielunhoidon apuvälineenä.
 

Koulutus sopii niille, jotka ovat halukkaita etsimään omaan elämäänsä tarkoitettua sielunhoitomallia ja sen työstämistä omaksi työkaluksi. Koulutus on yhteiskristillistä ja siihen liittyy harjoitustehtäviä omassa kotiseurakunnassa tai yhteisössä. Koulutettavat toimivat  koulutuksen aikana sielunhoitajina ja saavat tähän sekä yksilö- että ryhmäohjausta.

 

Sielunhoitoterapeutin koulutusohjelma on kaksivuotinen ryhmäprosessi, jossa kullakin koulutettavalla on mahdollisuus työskennellä myös oman elämänsä kipukohtien kanssa. Koulutettavan tulee  koulutuksen kuluessa käydä läpi oma elämänkaarensa ja hakea niitä heikkouksia, joiden vahvistaminen on välttämätöntä sielunhoitajana toimimisen kannalta. Koulutuksessa painotetaan rukouksen ja raamatun ilmoituksen voimaa sekä tuetaan koulutettavien välisen yhteyden syntymistä.

 

Sielunhoitoterapeutin koulutuksessa käytetään Raamatun elämänhistorioihin perehtymistä ja bibliodraamaa yhtenä koulutuksen osana. Nämä toistuvat eri koulutusjaksoilla ja mahdollistavat  Raamatun valossa oman elämän ja valintojen kohtaamisen. Sielunhoitajuuteen ohjaaminen ja omissa sielunhoitosuhteissa tuen antaminen on myös osa sielunhoitokoulutusta. Koulutuksessa edellytetään ohjatun harjoittelun suorittamista sielunhoitoviikolla.

 

Sielunhoitoterapeutin koulutus antaa valmiuksia monenlaisten ihmisen kipukohtien kohtaamiseen ja monialaiseen tiedonhankintaan. Koulutuksessa on myös vierailevia kouluttajia, jotka antavat kristillisestä viitekehyksestä käsin tietoa ja kokemuksia sielunhoitoon liittyvistä tarpeista, vaatimuksista ja Jumalan mahdollisuuksista silloinkin, kun inhimillisesti tilanteet näyttävät umpikujilta. Koulutuksessa pyritään lisäämään ymmärtämystä ja välittämisen keinoja sekä vahvistetaan Jumalan voimaan luottamista ja Hänen varaansa heittäytymistä kaikilla elämän osa-alueilla.

 

KOULUTUSOHJELMAN SISÄLLÖT

 

Sielunhoitoterapeutin koulutusohjelmassa on 14 intensiiviviikonloppua, joissa kussakin käsitellään eri aihekokonaisuuksia. Koulutuksessa edellytetään sitoutumista koko koulutuskokonaisuuden läpikäymiseen. Koulutuksissa käsitellään mm.seuraavia aihekokonaisuuksia:

 

- Raamatun pohjalta elämänhistoriat ja niiden jatkuvuus meidän elämässämme
- murrokset, kriisit ja muutokset
- syyllisyys, häpeä, pelko
- tyypilliset mielenterveysongelmat ja niiden tunnistaminen
- seksuaalisuuden vivahteet ja vääristymät
- erilaiset riippuvuudet ja irtisanoutuminen niistä
Mistä olen tullut ja mihin olen menossa? Kysymys, joka aktivoituu Sielunhoitoterapeuttikoulutuksessa...- perhe, parisuhde ja perheväkivalta
- sukukiroukset ja niiden merkitys palvelutyössä
- elämän tarkoitus ja Jumalan suunnitelma
- työnohjaus ja oman jaksamisen merkitys
- kritotyö, rukouspalvelijoiden koulutus ja kristilliset terapiayhteisöt
- menneisyyden vaikutus omaan kutsumukseen
- elämänkaaren kehitystehtävät ja sen vaikutus kutsumukseen
- armo ja laki, Jumalan alkuperäissuunnitelma
- rukous ja rippi osana sielunhoitoprosessia
- sielunhoitotyö osana seurakuntatyötä

 

KOULUTTAJAT

 

Kouluttajina toimivat monet eri alojen asiantuntijat. Koulutuksen vetäjinä  ja opettajina toimivat 

 

Evelyn Hynynen (KM, ErO, biblio- ja psykodraamaohjaaja, sielunhoitoterapeutti, työnohjaaja)

Outi Kärnä (YM, ErO, psykologi, sielunhoitoterapeutti, bibliodraamaohjaaja, työnohjaaja)

 Raija Lumijärvi (fysioterapeutti, sielunhoitoterapeutti)

 

 

HARJOITTELU

 

Sielunhoitoterapeutin koulutusohjelmaan sisältyy sekä yksilö- että ryhmäharjoittelua. Kukin koulutettava järjestää koulutuksen aikana mahdollisuuden yksilösielunhoitosuhteen hoitamiseen (tapaamiskerroista yms. tarkemmat ohjeet koulutuksen kuluessa).  Koulutuksen kuluessa tähän annetaan säännöllistä ohjantaa.

 

Koulutusohjelmaan kuuluu sielunhoitoviikolla harjoittelun suorittaminen ryhmän ohjaajana. Sielunhoitoviikkoja järjestetään koulutuksen aikana neljä ja kukin koulutettava saa valita itselleen sopivamman ajankohdan harjoittelun suorittamiseksi. Harjoittelun tukena on sekä ryhmä- että yksilöohjaus.  Sielunhoitoharjoittelun tueksi koulutettava tekee tapausselosteita, joissa hän tutkii niin asiakkaansa etenemistä kuin omaa kasvuaan sielunhoitajana.

 

OMAT PROSESSIT

 

Sielunhoitoterapeutin koulutusohjelmaan sisältyy omien henkilökohtaisten prosessien läpikäymistä koko koulutuksen ajan.

 

Tämän lisäksi koulutettavilta edellytetään omalla paikkakunnallaan sielunhoitosuhteen luomista siten, että kukin saa mahdollisuuden työstää koko koulutuksen ajan omia asioitaan mielellään yhden luotettavan henkilön kanssa (terapeutti, pastori, sielunhoitaja tms., joka on valmis sitoutumaan rinnalla kulkijaksi). Tapaamiskerrat voivat olla esim. 2 kertaa /kk.

 

 

Matkalla uuteen -sielunhoitoterapeutin koulutusohjelma 2024-2025

 


7 jaksoa vuonna 2024

26.-28.4.

17.-19.5.

26.-30.6. (internaattijakso, sisältää jaksot 3+4, kokoaikainen osallistuminen, myös majoitus)

16.-18.8.

11.-13.10.

13.-15.12.

 

7 jaksoa vuonna 2025

24.-26.1.

14.-16.3.

16.-18.5.

27.-29.6.

22.-24.8.

24.-26.10.

21.-23.11. (päätösjuhla su 23.11.)



SIELUNHOITOVIIKOT vuonna 2025

 

Matkalla uuteen - sielunhoitoharjoitteluviikko, osallistuminen jompaan kumpaan

9.-.13.6.

 

28.7.- 1.8.

 

 

KUNKIN KURSSILAISEN KOULUTUKSEEN KUULUU yhteensä 14 intensiivijaksoa ja osallistuminen yhteen sielunhoitoviikon harjoitteluun

 

HINTA

 

Kukin koulutusjakso maksaa 370€ (sis. alv ja opetus 210€ ja täysihoidolla majoitus 80€ ja ruoka 80€, koko kahden vuoden  koulutuskokonaisuus täyshoidolla  yhteensä 5180€). Maksu suoritetaan ennen kutakin koulutusjaksoa. Mahdollisuus majoittua myös muualla muiden koulutusjaksojen paitsi internaatin ja sielunhoitoviikon aikana.

 

HAKEMINEN: 

 

18.3.2024 mennessä: Hakulomakkeita saa Rauhan Majatalosta puh.  tai   e-mail tai osoitteesta Myötärinteentie 451, 87500 Kajaani

 

SEURAAVA KOULUTUS

 

Seuraava uusi koulutus alkaa keväällä 2024. Pyydä hakupaperit! Koulutuksesta voit kysyä tai puh.0405185954 (Evelyn Hynynen)

"Minä jätän teille rauhani. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Jeesus, Joh.14:27)