Kainuun kauniissa järvimaisemissa sijaitseva kristillinen koulutus- ja kurssikeskus.

Bibliodraamaohjaajakoulutus 2023-24

Bibliodraamakoulutus  on tarkoitettu niille henkilöille, jotka haluavat      syventää  kokemuksellisesti tietouttaan raamatun kertomuksista. Tämä  koulutus antaa perusvalmiuksia bibliodraamaohjaajuuteen. 
Bibliodraama on menetelmä, jossa etsitään Raamatun ilmoituksen    syvempää sisältöä kokemuksellisesti. Roolit ja niiden käyttö on olennainen    osa työskentelyä. Roolien kautta koulutettava saa omakohtaisen kokemuksen Raamatun henkilöiden tai kertomusten maailmaan mahdollistaen  tunnetason ymmärtämyksen. Menetelmä toimii monikerroksisesti. Siten  koulutettava saa bibliodraamatyöskentelyjen kautta myös omaan elämäntilanteeseensa ja jumalasuhteeseen uusia näkökulmia. Bibliodraama on ryhmäkoulutusmuoto, joten se mahdollistaa myös syvätasoisen ryhmäprosessin ja sitä kautta uuden kasvun ja yhteyden mahdollisuuden.

Bibliodraamakoulutuksen aikana opiskelleen ryhmän ohjaamisen taitoja, toiminnallisia menetelmiä, luovuutta, spontaanisuutta, vuorovaikutustaitoja ja Raamatun kertomusten pohjalta omaa ohjaajuutta. Koulutuksen tavoitteena on luoda perusedellytyksiä bibliodraamaryhmien ohjaamiseen  sekä niissä tarvittavien taitojen ja perusvalmiuksien saamiseen. Koulutuksessa kiinnitetään huomiota myös  ohjaustyöskentelyssä tarvittavien roolien tunnistamiseen ja niiden kehittämiseen.

HARJOITTELU

Koulutuksen aikana opiskellaan bibliodraaman ohjaamisen taitoja ja sen kuluessa osanottajat harjoittelevat pienimuotoisesti ohjaajataitoja koulutuksen sisällä tapahtuvissa ohjaustilanteissa. Lisäksi edellytetään bibliodraaman keinoin pienimuotoinen harjoittelu omalla paikkakunnalla.

KOULUTUKSEN SISÄLLÖT

Bibliodraamakoulutuksen sisällöt voidaan jakaa kolmeen alueeseen:
1. Koulutettavan oman kasvun prosessit    
                        - päiväkirjamerkintöjen kautta omien roolien ja itselle tyypillistentoimintatapojen tarkastelu ja tarpeelisten kasvukohtien
                           löytäminen
                        -ryhmässä tapahtuva vuorovaikutus ja sen kautta kasvaminen
2. Raamatun teksteihin syventyminen ja niiden pohjalta Raamatun perussanoman ymmärtäminen 
                          -Raamatun perusteemat ja arvopohja
                          -Vanhan Testamentin keskeiset roolit
                          -Uuden Testamentin keskeiset roolit
3. Bibliodraamaohjaajuuteen kasvaminen
                         -oman kasvun seuraaminen ohjaajan roolissa
                         -tekstin ja sopivien menetelmien valinnat ryhmänohjaajuutta ajatellen
                         -perusasiat rooliteoriasta ja bibliodraaman kulusta
                         -bibliodraamaohjaamisen harjoittelu ja sen analysointi

AJOITUS
Bibliodraamaohjaajakoulutus sisältää 8 jaksoa (ma klo 18-  ke klo 14)
Koulutuksessa edellytetään sitoutumista koko koulutuskokonaisuuteen.

Jaksojen päivämäärät 

Vuonna 2023:
18.-20.9.
9.-11.10.
13.-15.11.
11.-13.12.

Vuonna 2024:
22.-24.1.
26.-28.2.
15.-17.4.
13.-15.5.


HInta täyshoidolla 340€/jakso, majoitus 80€, ruoka 80€ ja kurssimaksu 180€

Tied.ja ilmoittautumiset 15.8.2023 mennessä

                         


       


"Minä jätän teille rauhani. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Jeesus, Joh.14:27)