Praise God! Rukous-ja paastoviikonloppu 13.-15.3.2026

Rukous on kaiken ydin! Se muuttaa historiaa kaikkein tehokkaimmalla tavalla, antaa myrskynkin keskellä rauhan ja avaa meille ihmisille näkökulmat siihen, mikä on iankaikkisuuden kannalta olennaista. Viikonlopusta vastuussa Lea Waljus ja Evelyn Hynynen.
Rauhan Majatalossa nyt kaksi viikonloppua mahdollisuus yhdessä rukoukseen ja paastoon 13.-15.3. ja 13.-15.11.2026. Periaatteena on, että talo tarjoaa veden, teen ja mehun. Jos paasto ei ole itselle mahdollista, voi tuoda omat eväät mukaan ja osallistua yhteiseen rukoukseen. Majoitus on 50€/hlö/yö. Kajanin kristillisen kasvatuksen jäsenille majoitus on puoleen hintaan, koska Kajakrist osallistuu toisen yön maksamiseen jäsenilleen.
Ajatuksena on rukousta 24/7, jolloin yövuoroille sovimme ajat etukäteen siten, että kaksi olisi aina vuorossa kerrallaan. Enemmänkin voi tietysti osallistua myös yörukouksiin!
Rukoilemme Suomen, Israelin ja koko maailmalaajuisten aiheiden puolesta henkilökohtaisia rukousaiheita unohtamattakaan. Raakattu sanoo, että yksi ajaa takaa tuhat ja kaksi kymmenentuhatta. Yhteisessä rukouksessa on sellaista voimaa, jota meidän on vaikea edes käsittää. Mutta tullaan yhteen ja tehdään osamme. Herra taistelee puolestamme ja saamme nähdä ajallaan voittoja!
Majoittumisen osalta ilmoittautuminen info@ rauhanmajatalo.fi tai puhelimitse 040-5185954. Majoitushinta 50€/hlö/yö. Kajakristin jäsenille -50%.