Kainuun kauniissa järvimaisemissa sijaitseva kristillinen koulutus- ja kurssikeskus.

Monialainen osaaja!

 

Olen 57-nuotias monipuolisesti lahjakas, ahkera ja monitoiminen nainen enkä pelkää työtä enkä tarttumista epäkohtien hoitamiseen. Minulla on monipuolinen kokemus elämästä niin ihmisenä kuin työntekijänäkin. Olen naimisissa oleva neljän lapsen äiti ja viiden lapsenlapsen mummo. Olin äitini rinnalla hänen viimeiset elinvuotensa ja sain hänen elinvoimiensa hiipumista katsellessani sydämeeni yhden arvokkaimmista helmistä. Olen toiminut lasten parissa töissä noin puolet työelämäni ajasta. Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri, erityisopettaja, psykodraamaohjaaja, sielunhoitoterapeutti, bibliodraamaohjaaja ja työnohjaaja. Olen myös kirjalija ja tähän mennessä olen julkaissut kolme kirjaa. Viimeiset 15 vuotta olen toiminut Rauhan Majatalon toiminnanjohtajana. Tässä tehtävässä toimialueeseeni on kuulunut laidasta laitaan kaikki mahdollinen pienyrittäjän työtehtävistä: aikuiskouluttajana toimiminen, suunnittelu, markkinointi, laskutus, verkostojen hoitaminen, siivous, liinavaatehuolto ja toiminnan kehittäminen uusien innovaatioiden ja toimivien entisten toimintamuotojen edistämiseen. Olen heikkojen ääni lasten, vanhusten ja pienyrittäjien parhaaksi maassamme. Kaikkien niiden hyvinvoinnin lisäämiseen olen sydämestäni sitoutunut ja minulla on annettavaa heidän kaikkien asioidensa ajamiseen.

"Minä jätän teille rauhani. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Jeesus, Joh.14:27)