Israelin kadonneet heimot – heimokonferenssi Kainuussa
Aika 11.-13.8.2023(alustava)
Paikka Rauhan Majatalo, Myötärinteentie 451, 87500 Kajaani
Päivien aihe Sakarja 10:6
”Minä teen väkeväksi Juudan heimon, ja Joosefin heimon minä pelastan. Minä annan heidän palata, sillä minä olen armahtanut heidät, ja he tulevat olemaan, niin kuin en olisi heitä hylännytkään. Sillä minä olen YHVH, heidän Jumalansa, ja minä vastaan heille.”
Kokoonnumme elokuisena viikonloppuna kauniilla paikalla Kainuun Kajaanissa, Rauhan Majatalossa. Aloitamme perjantaina 11.8. klo 18.00 Sapattiaterialla ja päätämme sunnuntaina 13.8. päätöslounaalla klo 12.30.
Mukana opettamassa Sirkku Saba, Antti Lange, Ajele Abutbul, Anne-Maria Smura ja Jarmo Pippola (ylistys)
Sirkku Saba on kulkenut eri puolilla maailmaa Jumalan johdattamana rukoilemassa kadonneiden heimojen löytymistä ja paluuta. Sirkku opettaa Israelin kadonneista heimoista, ennalleenasettamisesta ja Efraimin paluusta takaisin kotimaahan Israeliin Jumalan lupausten mukaisesti.
Antti Lange on eläkkeellä oleva Ilmatieteen laitoksen matemaatikko, tilastotieteilijä ja valtiotieteiden tohtori.
Kurssimaksu Kurssimaksu on 10 e/henkilö, joka maksetaan käteisellä paikan päällä.
Majoitus ja ruokailut
Viikonlopun majoitus/ruokailupakettihinta 160 € per henkilö. Hinta sisältää:
- majoituksen perjantaista sunnuntaihin (2 yötä)
- perjantain sapattiaterian, lauantain aamupalan, kahvin, lounaan, kahvin, päivällisen ja iltapalan sunnuntain aamupalan, lounaan ja kahvin
Jos et majoitu Rauhan Majatalossa, voit ottaa myös erikseen ruokapaketin
100 € hintaan.
Ruokailut erikseen ostettuina: sapattiateria 30 €, aamupala 7 €, kahvi 5 €, lounas 20 €, päivällinen 15€, iltapala 5 €.
Ilmoittautuminen
Ruokailu ja majoituspakettien varaus suoraan Rauhan Majatalosta sähköpostilla tai puhelimella . Ilmoita samalla tarvittaessa myös erityisruokavaliosi.
Lisätietoja paikasta löydät nettisivulta
Lisätietoja ohjelmaan liittyen: tai
Ohjelma 11.8. Perjantai
17.00 Majoittuminen
18.00 Tervetulotoivotus, Evelyn Hynynen
Sapatin merkitys, Sirkku Saba
Sapattiateria
12.8 Lauantai
08:30 Aamupala
09.00 Ylistystä
09.30 Kymmenen kadonnutta heimoa, keitä he ovat, mistä heitä
löytyy? Sirkku Saba
10.45 Kahvi
11.15 Joosefin sauva. Antti Lange
12.30 Lounas
13.30 Temppelin aarteet. Antti Lange
14.30 Kahvi
15.00 Ylistystä
15.15 Rukousmatkoja heimojen muinaisille perintömaille.
Sirkku Saba
16.30 Vapaa sana ja rukousaiheet
17.00 Päivällinen
18.30 Ylistystä ja rukousta, Anne Smura
Mitä seuraavaksi? Miten JHVH haluaa meidän etenevän heimona ja mikä on meidän kunkin oma tehtävä tässä ajassa Israelin kadonneiden heimojen jäsenenä?
21.00 Iltapala
Saunomismahdollisuus
13.8 Sunnuntai
08.30 Aamupala
09.00 Ylistystä
09.30 3. temppeli, Antti Lange
10.30 Kahvi
11.00 Efraimin paluu lähestyy, Sirkku Saba
12.30 Päätöslounas ja kahvi
TERVETULOA!