Kainuun kauniissa järvimaisemissa sijaitseva kristillinen koulutus- ja kurssikeskus.

Elä ihmeessä - sielunhoidollinen viikonloppu

 Rauhan Majatalon toinen Elä ihmeessä -konferenssi on 15.-17.2. Konferenssi sopii kaikille, mutta on myös hyvä jatkokoulutus sielunhoitotehtävissä toimiville. Se on samalla Rauhan Majatalon ja Matkalla uuteen -sielunhoitoterapeuttikoulutuksen 15 -vuotisjuhlaviikonloppu. Viikonlopun kuluessa saat tavata muita Taivaan Isän Elä ihmeessä -kulkijoita, virkistyä ja varustautua yhdessä.

 

Viikonlopun kouluttajina ovat Petri Välimäki Perheniemestä ja Martin Reen Ruotsista. Tulkkina toimii Pauliina Rimpeläinen. Taivaan Isän rakkauden vastaanottaminen on meille suomalaisille suorittajille monesti vaikeaa - nyt voit tulla mukaan opettelemaan sitä ja elämään ihmeessä!

 

 

Lauantai-illan konsertissa klo 19 Jonna Carolina jakaa kappaleita, jotka eivät jätä kenenkään sydäntä kylmäksi. Konserin alussa on Evelyn Hynysen päivähartauskirjan Taivaan Isän tyttö julkaisutilaisuus, jossa on mukana PÄivä Oy:stä Urpo Sällälä. Konserttiin on vapaa pääsy.

 

Viikonloppu alkaa pe klo 18 yhteysaterialla ja päättyy sunnuntaina klo 13 päätöslounaaseen. HInta täyshoidolla on 350€/hlö

 

 

Tiedustelut ja ilmoittautumiset / puh.040-5185954

 

 

OHJELMA:

 


Perjantai 15.2.

 

klo    18.00    Yhteysateria

         19.00    Tervetuloa ja infot, Evelyn

                      Ylistystä

                      Martin Reen - Elänkö ihmeessä, kuka olen ja mistä tulen?

                      Petri Välimäki - Elänkö ihmeessä, kuka olen ja mistä tulen?

                      Tutustumistyöskentelyjä ja rukousta toistensa puolesta, Evelyn

         20.45    Ryhmäläisten ja Matkalla uuteen -kurssikamujen kohtaamiset  

         21.30    Iltapala omien ryhmäläisten kanssa ja jatkokohtaamisia 


 

 

Lauantai 16.2.


klo   8.00       Aamupala

        9.00       Tervetuloa ja infot, kohtaamisia, Evelyn Hynynen
                      Ylistystä
                      Elä ihmeessä! & parantavaa rukousta, Petri Välimäki                      

       11.00      kahvi

       11.30      Elä Ihmeessä! & parantavaa rukousta, Petri Välimäki  

       13.00      lounas   
       14.30      Ylistystä
       15.00      Elä ihmeessä! & parantavaa rukousta, Martin Reen
       16.00      kahvi

        16.30     Elä ihmeessä! & parantavaa rukousta, Martin Reen
        18.00     Päivällinen
        19.00     Taivaan Isän tyttö -päivähartauskirjan julkaisu, kirjoittaja Evelyn Hynynen      

 

                        Elä ihmeessä! -konsertti, Jonna Carolina
        21.30     Iltapala ja saunat 

 

 

 

Sunnuntai 17.2.

 

klo 8.00       Aamupala

      9.00       Ylistystä

      9.30       Elä ihmeessä! Petri Välimäki  

      10.45     kahvi

      11.15     Elä ihmeessä! Martin Reen

      12.30     Päätösehtoollinen

      13.00     Päätöslounas

 


Päivät, joiden hoitavassa ilmapiirissä saat levätä ja antaa Jumalan parant
"Minä jätän teille rauhani. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Jeesus, Joh.14:27)