Rauhanjuhla la 7.8.2010
 Taidokkaasti soitettu viulu ja kainuun kesäilta - taivaskokemus maan päällä!
Jälleen lauantaina 7.8. klo 18 on Beitshalom -Rauhan juhla! Sergei Popovin upeasta konsertista saat hänen tulonsa estymisen vuoksi tänä vuonna ostaa dvd-tallenteen!
Vuosina 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008 maailmankuulu viulisti Sergei Popov on soittanut Rauhan Majatalon pihamiljöössä suoraan monien paikalle kokonntuneiden sydämiin Jumalan armon auringon syleilyssä.
Tänä kesänä 2010 meillä on mahdollsiuus kiittää Taivaan Isää monenlaisista uusista asioista, ihmeistä, joita Hän on saanut tehdä näkyväksi omalla voimallaan ja yllättävillä inspiroinneillaan!
Sari Essayah ja Kuopin ylistysryhmä pitävät huolen siitä, että usko, toivo ja rakkaus saavat siivet alleen! Kokemus, jota ei kannata missata! KILVOITTELE! Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. On voittopalkintoja, joiden eteen kilvoittelu vaikuttaa iankaikkisuuteen saakka!
Illoille oman tunnelmansa on tuonut Israelin ennalleen asettamisen teema, jonka kautta voi pysähtyä ihmettelemään niin Israelin kotiinpaluuta kuin pienen ihmisen kaipuuta Jumalan läheisyyteen ja huolenpitoon.
Toinen toisensa kohtaaminen lisää uskoa ja luottamusta Jumalan hyvyyteen ja siihen että meillä kaikilla on yhteinen Isä, jonka rakkaus ja armo kantavat suurempienkin koettelemusten keskellä. Todellinen rauha on mahdollista vain Jeesuksen armon ja anteeksiantamuksen synnyttämänä.
|